Matkapäiväkirja

Uusimmat tarinat:

Sukutarina

Isoisän perheeseen kuului isä, äiti ja kaksi poikaa. Toisesta pojasta tuli Shaileshin isä. Pojat eivät käyneet koulua. Shaileshin isä oli pitkä ja komea mies. Hänta kutsuttiin Calanguten Arnold Swartseneggeriksi. Hän ajoi työkseen Panjimin bussia. Silloin ajokortin sai vaikka ei osannut lukea. Tiet olivat siihen aikaan vielä kurjempia kuin nykyään. Niinpä Isä ajoi bussilla kolarin ja lensi itse pää edellä puuhun. Isälle tuli aivovamma eikä hän ole pystynyt työhön sen jälkeen. Vamma ei näy ulospäin mitenkään, mutta sen jälkeen hän ei ole osannut ottaa vastuuta itsestään saati sitten muista.

Isoisä, kalastajan vaimo kuoli tämän onnettomuuden jälkeen. Talo jäi ilman emäntää, joten piti saada vaimo pojalle. Otettiin valokuva komeasta miehestä. Kaukana Calangutesta, rautavuoren juurella olevassa kylässä , avioliiton välittäjä esitteli kuvaa ja etsi sopivaa vaimoa. Kuitenkaan ei kerrottu että mies on onnettomuudessa loukkaantunut ja vammainen. Sieltä kylästä löytyi tyttö, vähän kouluakin käynyt, joka ihastui kuvan komeaan mieheen. Häät järjestettiin ja vasta kun uusi vaimo saapui uuteen kotiinsa, totuus paljastui.

Isoisäkin kuoli ja talo jaettiin veljesten kesken. Keskelle taloa muurattiin seinä ja toinen puoli tuli toiselle veljelle ja toinen puoli toisen perheelle. Molemmille jäi piha-aluettakin. Veljesten lasten perheet asuvat samaa taloa nykyäänkin mutta välit ovat erittäin viileät.

Uuteen perheeseen syntyi kolme lasta, ensin kaksi tyttöä ja sitten poika, Shailesh. Koska perheessä ei kukaan pystynyt työhön, he olivat köyhiä. Talossakin oli vain maalattia ja se oli niin rotisko että kylän lehmätkin tunkivat sisään.Vaimon isä, joka oli varakas, kuitenkin auttoi perhettä niin kauan kuin hän eli. Hän omisti osan rautakaivoksesta. Hän otti vanhimman tytön kylään kasvatettavaksi ja tyttö eli siellä kunnes meni naimisiin. Taloakin korjattiin ja ruoka-apua annettiin. Hänen kuolemansa jälkeen koitti kovat ajat. Shailesh muisteli lapsuuttaan ja kertoi, että heillä ei ollut ruokaa. He soivät pelkkää riisiä johon oli sekoitettu mausteita. Olen nähnut kerjäläisnaisen syövän samaa. Se on pelkkää riisiä joka lilluu punaisessa vedessä.

Sisarukset kävivat alakoulua lähellä oleva Hindu-temppelin koulussa. Vanhin sisar kävi koulua rautavuoren kylässä. Yläastettakin he kävivät Calanguten kylässä.
Goan turismi oli aluillaan ja tytöt, jotka olivat vanhempia, aloittivat työn turistiravintoloissa. Shailesh halusi opiskella kollegessa. Hän myi rannalla pähkinöitä ja hedelmiä turisteille. Niillä ansioilla hän pystyi maksamaan itsellensä koulukirjat ja koulupuvun. Opetus oli collegessakin maksuton. Pikkuhiljaa perheelle koitti paremat ajat.

Shailesh pystyi säästämään rannalla ansaitsemiaan rahoja ja hän halusi aloittaa työuransa turistitaksina. Hän meni pankkiin tallettamaan rahojaan ja kysymään neuvoja. Siellä neuvottiin, että ensin piti hankkia ajokortti. Se maksoi 5000 INR. Koeajon suoritettuaan ja vähän lisää säästettyään hän sai pankista lainaa ja pystyi ostamaan 190.000 INR (n. 2000 €) punaisen Maruti auton turistitaksiksi. Se oli hänellä monta vuotta. Kolme vuotta sitten hän myi sen edelleen.

Turistit halusivat kuitenkin usein matkustaa ilmastoidussa autossa. Shailesh haaveili sellaisesta. Nyt häntä onni potkaisi. Täällä oli varsinkin aikaisemmin tapana, että jos taksikuskit veivät turistit (saivat houkuteltua) johonkin matto- tai kultaliikkeeseen niin heille annettiin komissio (prosenttipalkkio) turistien ostamien tavaroiden rahasummasta. Irlantilainen pariskunta osti kultaa tuhansilla euroilla joten Shailesh sai palkkioksi 80.000. Ne hän vei pankkiin ja maksoi pois Marutin lainanja sai uutta lainaa ja niin hän osti toisen auton , pienen, ilmastoidun Huyndain .
Kolmannen auton, ison Toyotan hän osti n. seitsemän vuotta sitten ja sen auton lainan kanssa hän kamppailee edelleen. Loppu siitä kuitenkin häämöttää.
Onneakin on ystävällämme ollut matkassa kovan työn lisäksi. Joku kultaliike oli palkkion lisäksi järjestänyt arpajaiset niille taksien kuljettajille jotka olivat eniten tuoneet asiakkaita liikkeeseen. Niinpä Shailesh voitti vielä valkoisen Skootterin. Sen Juha on vuokrannut käyttöönsä aina kun olemme täällä.

Me suomalaiset olemme nykyään kaikkeen tyytymättömiä. Me vaadimme että yhteiskunta ottaa elämästämme vastuun. Opetamme lapsillemmekin saman. En tarkoita että pitäisi ihannoida köyhyyttä mutta mihin on kadonnut suomalaisten yritteliäisyys ja se kuuluisa sisu.

23.02.2014 kirjoitti Jatta

Otsikot:

Alkuun | Otsikot | Galleria